Urantia-säätiö
Suomen toimisto
urantia-kirja
(HUOM: JavaScript on poissa käytöstä. Osa toiminnoista on estynyt!)
Urantia-kirja

Urantia-kirja

Pienintäkään epäilystä ei ole siitä, että Urantia-kirjalla on mahdollisuudet lisätä valtavasti uusia aineksia kaikkien kansojen uskonnolliseen ja filosofiseen ajatteluun.

Eri puolilla maailmaa ihmiset ovat kerran toisensa jälkeen todenneet, miten syvällisesti kirja on vaikuttanut ja muuttanut heidän elämäänsä -- innoittanut ja kannustanut heitä yltämään uusille hengellisen kasvun ja kohentuneen elämän tasoille. Kun muistetaan, että lähes jokainen sukupolvi tuottaa joukon ihmisiä, jotka esiintyvät "uuden ilmoituksen" tuojina, on yllättävää, että Urantia-kirja ei puhu uuden järjestäytyneen uskonnon perustamisen puolesta. Sen näkemys rakentuu menneisyyden ja nykyisyyden uskonnolliselle perinnölle, ja se rohkaisee uskoon ja kanssaihmisten palvelemiseen pohjautuvaa omakohtaista ja elävää uskontoa.

Kirja

Kirjan sanoma on, että kaikki ihmisolennot ovat yhtä perhettä, yhden Jumalan, Universaalisen Isän, poikia ja tyttäriä. Kirja kertoo ihmiskunnan syntyhistoriasta, menneisyydestä ja sitä odottavasta tulevaisuudesta sekä suhteestamme Jumalaan. Se piirtää myös ainutlaatuisen ja vavahduttavan kuvan Jeesuksen elämästä ja opetuksista ja avaa uusia näkymiä ajallisuuteen ja ikuisuuteen. Se tuo esille uusia näkemyksiä ihmistä iäti yhä korkeammalle johdattavasta tutkimusmatkasta Universaalisen Isän löytämiseksi tässä ystävällisessä ja huolellisesti hallinnoidussa universumissamme.

Urantia-kirjan näkemys tieteestä, filosofiasta ja uskonnosta on kenties selkein ja olennaiseen keskittyvin nykyihmisen saatavilla oleva näiden aiheiden yhteistarkastelu. Sillä on toden totta potentiaalia muovata maailman tulevaisuutta.



Lataa esitteet

(Kumpikin on 2 sivuinen A4. Sisältö sama kuin sivun vasemman laidan linkeissä)


Sivun
alkuun