Opintoryhmätoiminta
Suomen Urantia-seuran tehtävä on edistää Urantia-kirjan
opetusten leviämistä ja asiallista levittämistä sekä
toimia Urantia-kirjan lukijoiden yhdyssiteenä. Osallistuminen
yksittäisten henkilöiden pitämiin lukupiireihin ja opintoryhmiin
on suositeltava ja hyväksi koettu tapa syventää Urantia-kirjan
opetusten ymmärtämistä. Haluammekin kannustaa lukijoita juuri
tällaiseen opiskelumuotoon, jossa annetaan ensisijaisuus Urantia-kirjan
väärentämättömien opetusten julkitulolle. Tehtävämme
on tukea opiskelupyrkimyksiä ja kaikkia niitä opiskelijoita, jotka
puolestaan haluavat toimia seuramme kanssa yhteistyössä, erottelematta
seuran jäseniä muista Urantia-kirjan lukijoista. Mahdollinen
tuki on tarkoitettu ensisijaisesti vasta-alkajille ja Urantia-kirjaa vielä
tuntemattomille ryhmille ja mahdollisuuksien mukaan myös
muille, kuitenkaan seuraa sitomatta. Tukea voi olla esimerkiksi opintoryhmistä
ja niiden toiminnasta ilmoittaminen Heijasteessa, luennointiapu tai mahdollinen
taloudellinen avustus, kuten kokoustilan kohtuullinen vuokra. Tukipyynnöt
tulee osoittaa koulutuskomitealle tai suoraan seuran hallitukselle.
Seuraavassa on lueteltu Urantia-kirjan opiskeluun omistautuneita
ryhmiä. Mikäli paikkakunnallasi ei ole ryhmää, ota yhteyttä
seuran koulutuskomiteaan. Halukkaat itsenäiset ryhmät voivat julkaista
tietonsa Heijasteessa. Seura julkaisee näitä yhteystietoja sitoumuksetta
ja mielellään rohkaisee lukijoita opintoryhmätoimintaan mutta
samalla muistuttaa, että viime kädessä opintoryhmät
kuitenkin itse vastaavat toiminnastaan, tavoitteistaan ja menetelmistään.
-
Verkko-opintoryhmä
Suomenkielinen verkko-opintoryhmä kokoontuu kerran viikossa sunnuntaisin klo 19 ryhmäpuhelutoimintoa käyttäen. Osallistuminen edellyttää sähköpostia, johon seuran sihteeri lähettää osallistumiskutsu -linkin. Jos olet kiinnostunut osallistumaan, niin lähetä sähköpostitietosi osoitteella sihteeri@urantia.fi. Keskustelu tapahtuu koollekutsujan Zoom-ohjelmiston avulla (muut osallistujat eivät tarvitse varsinaista Zoom-ohjelmaa). -
Espoo
Espoon keskustan opintopiiri kokoontuu lauantaisin klo 10–12 Villa Apteekin yläsalissa. Osoite: Pappilantie 5, 02770 ESPOO. Lisätietoja: Pentti Lehtelä, puh. 040 060 9790, s-posti: pentti.lehtela@pp1.inet.fi. -
Helsinki
Helsingin opintopiiri jatkaa syyskaudella 17.8. parittomien viikkojen torstaisin klo 17-19 Keskuskirjasto Oodin ryhmätyötiloissa, toinen kerros. Lisätietoja: Kaija Lindström, s-posti: Kaija Lindström. -
Hyvinkää
Tietoja toiminnasta antaa Kari Haavisto, puh. 040 507 3048, s-posti: Kari Haavisto. -
Jyväskylä
Lisätietoja: Raimo Ala-Hynnilä, puh. 040 717 2933, s-posti: raimoalah@gmail.com. -
Kemijärvi
Kemijärven lukupiiristä lisätietoja: Lasse Ketonen, Asematie 17, 98120 KEMIJÄRVI, puh. 040 504 0577. -
Kärkölä
Lisätietoja: Sirkkaliisa Brandelin, puh. 045 146 3335. -
Lahti
Lisätietoja: Kalervo Juntunen, puh. 044 078 4155. -
Lammi
Lammin ja ympäristön toiminnasta kiinnostuneille lisätietoja: Tuula Parviainen, puh. 050 013 1430, s-posti: parviainen.tuula@hotmail.com. -
Lempäälä
Ryhmä kokoontuu parittomien viikkojen keskiviikkoina klo 19–21. Yhteyshenkilö: Raimo Kujala, Mantereentie 405, 37420 VESILAHTI. Puh. 040 586 4154, s-posti: raimojuhani.kujala@gmail.com. -
Oulu
Tietoja antaa Reijo Hamari, Kasarmintie 20 A 84, 90130 OULU, puh. 040 502 6604, s-posti: Reijo Hamari. -
Rauma
Tietoja antaa Anja Vuori, Kirsikkatie 13, 26660 RAUMA, puh. 040 748 4289, s-posti: Anja Vuori. - Rovaniemi
Lisätietoja antaa Rauni Välikangas, puh. 040 771 3732. -
Tampere
Tiedustele kokoontumisaikoja: Kari Kippo, puh. 050 327 1045, s-posti: Kari Kippo. -
Turku
Ryhmän toiminnasta antaa tietoja Tapio Pulli, Lillbyntie 40, 21610 KIRJALA, puh. 050 540 4582, s-posti: Tapio Pulli. -
Stockholm (Sverige)
Urantia studiegrupp träffas på jämna veckors lördagar kl 14.00 i Stockholm city. För närmare info ring Riitta +46 707 213 496.